Giacomo Puccini: Tosca
Baijerin valtionooppera, München, 25.10.2012.
Rooleissa:
Floria Tosca (kuulu laulajatar) - Tatiana Serjan, sopraano
Mario Cavaradossi (taidemaalari, Toscan rakastettu)
- Jonas Kaufmann, tenori
Paroni Scarpia (salaisen poliisin päällikkö)
- Scott Hendricks, baritoni
Cesare Angelotti (poliittinen vanki, Rooman tasavallan entinen konsuli) - Goran Juric, basso
Sakristaani - Christoph Stephinger, basso
Spoletta (Scarpian apuri) - Francesco Petrozzi, tenori
Sciarrone (Scarpian alaisia) - Christian Rieger, baritoni
Vanginvartija - Tim Kuypers, baritoni
Paimenen ääni - solisti Tölzin poikakuorosta
Mestari Puccinin eräs suosituimmista oopperoista pohjautuu ranskalaisen näytelmäkirjailijan Victorien Sardoun teokseen La Tosca. Näytelmän taustalla ovat todelliset historialliset tapahtumat: ranskalaisten lyhyt valtakausi Roomassa (Rooman tasavalta 1798-1800), Napolin kuningaskunnan valta kaupungista sekä Napoleonin toinen sotaretki Italiaan ja Marengon taistelu. Tosca myös sijoittuu todellisille, nykyäänkin olemassaoleville paikoille, Sant'Andrea della Vallen kirkkoon, Farnesen palatsiin ja Castel Sant'Angelon linnoitukseen. Draama eletään kahden päivän aikana, kesäkuussa 1800. Juonitiivistelmä englanniksi.
Pidän Toscasta paljon, paitsi tunteikkaasta ja jännittävästä tarinasta, niin etenkin upeasta musiikista. Hittiaarioita on toinen toisensa perään, varsinkin pääparin tenorilla ja sopraanolla. Tarina oli jo tuttu, siksi usein dvd-taltiointeja on tullut katseltua. Uskalsin siis lähteä Toscan livenä kokemaan, vaikka tiesin etten tekstistä aivan kaikkea ymmärtäisikään (lauletaan italiaksi, tekstitys saksaksi). Suurin magneetti minulle oli luonnollisesti suosikkitenorini Jonas Kaufmann.
Eikä tarvinnut pettyä. Ei enempää hänen tulkintaansa, kuin muidenkaan laulajien. Harvinaisen tasaisen hyvä esiintyjäkaarti, pienintä paimenosaa myöten (jossa muuten sivumennen sanoen loisti äärimmäisen kaunisääninen poikasopraano/altto. Karvamittari pelasi!). Koko produktiosta tuli ylipäätäänkin tunne, että kaikki oli hyvin mietittyä, harkittua, hyväksi ja toimivaksi havaittua - riskitöntä kenties, saattaisi joku ajatella, mutta samalla erinomainen jalusta sille, mikä oopperaesityksissä on mielestäni tärkeintä: musiikin lumovoimalle. Tätä produktiota ei oltu tärvelty yliampuvalla tai liian paljaaksi riisutulla lavastuksella, vaan kaikki tuki tarinaa ja tuntui luonnolliselta. Laululle ja musiikille jäi tilaa, juuri niinkuin pitääkin.
Nimiroolia lauloi minulle uusi sopraanotuttavuus, venäläinen Tatiana Serjan, ja erittäin hyvin lauloikin! Kaunis, selkeä, voimakas ääni. Pidin paljon siitä, että hän ei sortunut missään vaiheessa ylitunteellisuuteen, tulkinnan, liikkeiden ja eleiden silti ollessa aidon oloisia. Vissi d'arte, Toscan kenties tunnetuin aaria, oli hänen laulamanaan todella kaunis. Puhdas ja vaivaton. Ja hyvin, hyvin liikuttava. Paras versio mitä olen tähän mennessä saanut kuulla.
Kaufmannia kuulin nyt ensimmäistä kertaa livenä oopperassa. Hassua, kuinka äänensä vaikutti ensiksi jotenkin pienemmältä, mitä mielikuvissani muistin. Hämmästyttävän hyvin silti kaikki kuului, hiljaisinta pianissimoa myöten. Ääni saavutti korvani ehkä välimatkasta johtuen (istuin permannon perällä) hieman pehmeämpänä ja pyöreämpänä, mutta yhtä kaikki hyvin miellyttävänä.
Ensimmäisen näytöksen Recondita armonia oli uljas, selkeä ja rento, vaikka epäinhimillisen aikaisin laulettavaksi tuleekin. Rakkausduetto Toscan kanssa oli sopivan leikkisä ja tunteellinen, tosin hieman jäin kunnon pusutteluja kaipaamaan. Ei ilmeisesti kuulunut tähän kässäriin, tai oltu tämän partnerin kanssa sovittu.. ;) Mukavan lämpimästi ja läheisesti he toki kylkimyyryssä kiehnäsivät, jotta vallan uskottavasti välittyi lempi katsomoonkin saakka. Dueton loppupuolen silmienylistys (Qual' occhio al mondo) ja rakkaudenvannomiset (Mia Tosca idolatrata - Mia vita, amante inquieta) ovat kuin klassista Prince Charming -kamaa; suurta tunnetta, ja vahvasti, sankarillisesti sekä taidolla tulkittuja.
Toisessa näytöksessä, tunnelman kiristyessä Scarpian päämajassa, saa Cavaradossikin tilaisuuden laajentaa tunneskaalaansa. Illan showstopperia ei tarvinnut enempää odottaa, se tuli tässä: suorastaan veretseisauttava vapaudenjulistus Vittoria!, Vittoria!, kun saapuu tieto Napoleonin voitosta Marengossa. Mikä voima! Mikä tunne! Joka solunsa eli juuri sitä hetkeä, tunnetta, ääntä. Selkäpiissäni juoksi hiiri ja ruoto suoreni vaistomaisesti sitä kuunnellessa. W-a-u! Harmi ettei libretossa ole tuossa kohtaa luonnollista taputustaukoa, sillä tässä jos missä olisi huoletta saattanut pompata seisaalleen ja hurrata esteettömästi. Ja pitkään! Kuinkahan mustia mulkaisuja saisi osakseen, jos seuraavalla kerralla herättäisi paheennusta hurjilla tuuletuksilla ja kiljunnalla ;)
Kolmannessa näytöksessä saan aina huokaillen nieleskellä kyyneliä, niin nytkin. E lucevan le stelle on niin riipaisevan kaunis ja surullinen, sitäpaitsi yllättävän suora ja rohkeakin! Myöhemmin, pidellessään Toscan voitokkaita mutta suloisia käsiä, miten herkästi ja hellästi Kaufmann laulaakaan O dolci mani, mansuete e pure. Ja minä sulan. Vajoan nirvanaan. Miltei tipahdan tuolilta. Kuinka kukaan v o i laulaa noin kauniisti!! Täydellistä mannaa korville! Koskettavinta koko tarinassa on se, kun Cavaradossi (ja yleisö) tajuaa, ettei Scarpian Toscalle lupaama valeteloitus toteudu, vaan että piipuissa tulee olemaan oikeat kudit. Ja kuinka hän sitten ei eleelläänkään paljasta tätä Toscalle, vaan myötäilee tämän iloa vapaudesta ja unelmia yhteisestä ihanasta tulevaisuudesta. Kaufmannin hienovarainen, älykäs tulkinta tekee Cavaradossin roolista syvällisen ja entistä uskottavamman.
Julman ja sadistiseksikin mainitun paroni Scarpian roolia lauloi yhdysvaltalainen baritoni Scott Hendricks. Uusi tuttavuus minulle niin ikään. Hänen Scarpiansa ei ehkä ollut niin uhkaava kuin muutamat muut kuulemani, tai taltioinneilta näkemäni, mutta itse asiassa hyvin hämmentävä. Tämän Scarpian pahuus oli ennemminkin salakavalaa kieroilua ja vaivihkaista juonittelua, kuin suoraa ja mustavalkoista. Hän onnistui ajoittain melkein jopa herättämään sympatiaa! Häiritsevää, mutta äärettömän tehokasta. Pisti ajattelemaan. Laulullisesti Hendricks pärjäsi oikein hyvin, ensimmäisen näytöksen Va, Tosca! jäi ehkä hieman vaille kaipaamaani pahaenteistä jylyä. Tosin luulen, ettei se ollut hänen vikansa. Orkesteri taisi innostua aavistuksen liikaa. Loppua kohti Hendricks paransi kuin hepo juoksussa. Kuolinkohtauskin oli sopivan lyhyt. En kuulu siihen koulukuntaan, jonka mielestä mitä pidempään hurmeessa kidutaan ja voihkitaan, sitä parempi. Moinen kallistuu minun silmissäni iisisti ylitulkinnan puolelle, varsinkin jos voihkintaa on runsaasti. Kaikenkaikkiaan positiivisen erilainen, ajatuksia herättävä tulkinta Hendricksiltä. Pidin paljon, jos sellaista voi inhasta Scarpiasta sanoa.
Hienon oopperailtani kruunasi varsin miellyttävä yllätys. Bongasin nimittäin oopperatalon kaupasta Kaufmannista kirjoitetun 2010 ilmestyneen elämäkerran "Meinen die wirklich mich?" (linkissä kirjan arvostelu englanniksi). Saksan kieli asettaa jonkin verran haasteita, mutta luulen, että aiheen kiinnostavuus auttaa ylittämään ne, sanakirjan suosiollisella avustuksella. Sokeriksi pohjalle sain vielä kirjaani nimikirjoituksenkin, kun tieni hotellille sattui kulkemaan sopivasti näyttämösisäänkäynnin vieritse. Tarpeetonta lie todetakaan, että askeleeni kotiin oli kepeä ja hymy leveä. Felt I could have conquered the world :)
- - - - - - -
Giacomo
Puccini: Tosca
The Bavarian State Opera, Munich, 25 October 2012. |
| Serjan - Kaufmann Photo: BSO/Hösl, Source: Online Merker |
Roles:
Floria Tosca (a celebrated singer) - Tatjana Serjan, soprano
Mario Cavaradossi (a painter, her lover) - Jonas Kaufmann,
tenor
Baron Scarpia (chief of secret police) - Scott Hendricks, baritone
Cesare Angelotti (political prisoner, former Consul of the
Roman Republic) - Goran Juric, bass
Sacristan -
Christoph Stephinger, bass
Spoletta (Scarpia's
right-hand man) - Francesco Petrozzi, tenor
Sciarrone (on
Scarpia's payroll) - Christian Rieger, baritone
Jailer -
Tim Kuypers, baritone
Shepherd
boy - a soloist from the Tölzer Knabenchor, alto
One
of Puccini's best loved operas is based on Victorien Sardou's dramatic French
play La Tosca and is set in Rome. Behind the story
lie real historical events: the short period of French rule in Rome (Roman
Republic 1798-1800), the Kingdom of Naples' hold over the city, Napoleon's
second campaign over Italy and the Battle of Marengo. Furthermore, Tosca takes place in actual places in Rome,
seen there also today: the church of Sant'Andrea della Valle, a High
Renaissance palace Palazzo Farnese and the Castel Sant'Angelo, then a fortress
now a museum. The drama is played during two days in June 1800. Here is the
synopsis in English.
I
like Tosca very much. The exciting and emotional story and most of all the
glorious music abundant with popular arias especially for the principal soprano
and tenor. The story-line was familiar to me, after seeing Tosca several times
on DVD, so I gathered my wits and ventured to see it live, even though I knew I
wouldn't understand all as it was sung in Italian with German surtitles. The
greatest attraction by far to me was my favourite tenor Jonas Kaufmann.
I
did not have to be disappointed. No more with his interpretation than with singers
in other roles. An extraordinarily good cast, down to the tiniest role of the
shepherd boy (in which shone a truly beautiful boy soprano/alto. Goosies!).
The whole production, I felt, was well thought over, effective and
efficient leaving excellent room for what for me in an opera performance is the
most important thing: the musical enchantment. The setting was neither
exaggerated nor stripped to the bare minimum, rather everything was there for a
reason, seemed natural and supported the story as it should.
The
title role was sung by a Russian soprano Tatiana Serjan, whom I had not heard
before. She was very good. She has a beautiful, clear and strong voice. Her
acting was also enjoyable. She never went overboard or overemotional, her
interpretation, moves and gestures were all the time unaffected and true. Tosca's most famous aria, Vissi d’arte, was exceedingly beautifully sung.
Effortless and immaculate and very, very moving. The best version I’ve heard so
far.
Kaufmann
I heard now for the first time live on stage at an opera. Funny how his voice seemed at
first smaller than I’d thought, although it carried amazingly well, even the
most delicate pianissimi. Due to distance perhaps (I was seated far at the parterre) his voice reached me slightly softer and rounder, but altogether
extremely enjoyable.
Act
1 Recondita armonia was noble, soaring and relaxed, even though it comes so
inhumanly soon in the Act. It’s the first Cavaradossi sings after having stepped on
stage just a few minutes before. The love duet with Tosca was appropriately
playful and emotional, though I was slightly missing some proper smooching.
Apparently not part of today’s script or been settled with this partner.. ;) Nice
and comfy and cozy and snug they were with each other, so yes, "the Love" came
through credibly enough. Towards the end of the duet, him praising her eyes
(Qual’ occhio al mondo) and vowing his love for her (Mia Tosca idolatrata – Mia
vita, amante inquieta), those are the classic Prince Charming -moments; grand emotions, presented today with perfect heroic intensity and oh boy, what a flair! The man
is phenomenal! Impeccable!
In
Act 2 as the plot thickens at Scarpia’s headquarters, Cavaradossi also gets to
broaden his emotional palette. The showstopper of the evening came here: the
plaster-crumbling chandelier-shattering cry for freedom Vittoria!, Vittoria!, as news of Napoleon’s victory at Marengo
reach the party. Such power! Such passion! Every fiber of his being resonated
that moment, that feeling, that sound. I sat up instinctively shivers running
down my spine. W-o-w! Too bad there isn’t a pause at the libretto there,
because at that moment, if any, one could easily have jumped up cheering uncontrollably
with no apparent end. Wonder how many glares one would gather if next time
one were to cheer, stomp and scream wildly ;)
I
frequently spend Act 3 of Tosca sighing heavily and fighting back tears. So was
the case this time, too. E lucevan lestelle is so heart-wrenchingly beautiful and sad, not to mention
surprisingly frank, even daring! Later, as Cavaradossi is holding Tosca’s
victorious yet sweet hands, how tenderly and lovingly Kaufmann sings of them O dolci mani, mansuete e pure. And I
melt away. Sink into oblivion. Fall of my seat. Almost. How is it possible to
sing so beautifully!! Manna to my ears! What is more, and most
touching, is that when Cavaradossi (and the audience) realizes that the fake
execution Scarpia promised Tosca is not going to happen but there will be real bullets in the barrels instead. And how he then never, not in the slightest shows
this to Tosca, but goes with her joy of their freedom and her dreams of
their wonderful future together. Kaufmann’s subtle intelligent reading makes
Cavaradossi a profound and ever more credible a character.
The
role of cruel and sadistic Baron Scarpia was sung by an American baritone Scott
Hendricks. Never heard him before either. Hendricks’ Scarpia was perhaps not as
threatening as the ones I’d witnessed on tape before, but rather baffling
instead. This Scarpia's wickedness was more a treacherous double-talk and scheming on the
sly as downright pureblood evil. At times he even managed to make you feel for
him! Very disturbing! Very effective, too. Food for thought. Singing-wise
Hendricks did rather well, Va, Tosca!
in Act 1 was perhaps not quite menacing enough to my liking. Although, it wasn’t
down to him alone, the orchestra got slightly carried away there, I think.
Towards the end Hendricks got better. Luckily the death scene was suitably
short. I’m not one of those who think the longer the groaning and the gory
wallow the better. I tend to consider that exaggeration. Especially if there’s
plenty of groans and moans. All in all, a positively different thought-provoking
portrayal of Scarpia. Liked it a lot, if you can say that of the vicious
character.
A pleasant surprise topped off my fancy night at the opera. Namely, I
spotted “Meinen die wirklich mich?” at the Opera shop, the 2010 issued biography of Kaufmann (find here a review in English). The German language may set a
few obstacles in my way, but I think the interest factor and a dictionary will
help me clear them. To crown it all, I got it signed, as my way back to the hotel
just happened to go past the stage door. Needless to say my steps home were
light and springy, and the smile soooooo wide. Felt I could have conquered the world :)
