Lohengrin - La Scala, osa 2

Mielikuvia La Scalan Lohengrinistä. Tuumittu joulukuussa 2012.

No niin, nyt on esitys sitten nähtykin (ei suinkka paikanpäällä, nauhoitteena ruudulta vain) ja funtsattu millimetripaperilla ;)

Lähde: http://ximo.wordpress.com/

Hmm, ajatuksia herättävä tulkinta ohjaajalta. Aika psykologista, melkein psykoanalyyttistä.. Runsaasti symboleja. Muutamia merkillisiäkin yksityiskohtia. Eniten kummastuttivat Lohengrinin 'pakkoliikkeet', ellei niitä sitten tulkinnut joutseneksi. Kaivoihan ritari usein taskuistaankin höyheniä.. Mutta eikö Elsan kadonneen Gottfried-veljen pitänyt olla se joutsen?! Libreton mukaan ainakin. Oliko Lohengrin höyhenineen sitten veljen personoituma? Samanlaiset asut viittaisivat siihen.. Elsan ja Lohengrinin avioliitto saa kyllä tuon tulkinnan valossa melkoisen sukurutsaisen vivahteen. Lopussa kuitenkin veli tulee jälleen itse eläväksi. Ja Lohengrin, tässä versiossa, selvästi kuolee. Ääh, ristiriitaista. Hieman häiritsevää. Eivät kulkeneet libretto ja näyttämösovitus kaikilta osin yhtä jalkaa. Eivätkä aivan kaikki palapelin osaset asettuneet mielessäni paikoilleen. Olisin varmaankin tarvinnut luettavakseni ohjelman, ja ohjaajan kootut selitykset näkemyksillensä. 

Mahtui näyttämökuvaan ja ohjaukseen mielenkiintoisia ja hienosti oivallettujakin yksityiskohtia. Esimerkiksi seuraavat:

Lähde: http://www.teatroallascala.org/

Piano. Elsa ja Lohengrin löytävät toisensa ja todella näkevät toisensa ensimmäisen kerran pianon ääressä, kun heidän kätensä kohtaavat sen reunassa ("Elsa, ich liebe dich", 1. näytös). Sittemmin molemmat hakevat vuorotellen, sekä yhdessä että erikseen lohtua, apua, voimaa ja turvaa samasta kohtaa pianoa, kuin muistellen ensimmäistä kohtaamistaan ja toisissaan tunnistamaansa yhteyttä. Piano tuntuu olevan varsinkin Elsalle turvapaikka, vaikka toisaalta miltei kidutuskammio. Muistumat Ortrudista soitonopettajana eivät ole niitä kaikkein miellyttävimpiä.. Ennen 2. näytöksen hääkohtausta Ortrud vieläpä läimäisee pianon kannen Elsan käsille. Viimeisessä näytöksessä piano on jo kumottu (ja Elsa irrottautunut symbolisesti lapsuudestaan? [hih, näitä freudilaisia keittiökallonkutistajatulkintoja on sitten hauska keksiä.. ;)]), ja Lohengrin laulaa uhmakkaasti pianolla seisten vihjauksia omasta menneisyydestään.

Matto. Lohengrinin paljaat jalat osuvat brabantilaisten levittämälle matolle (2. näytös, 3. kohtaus), kun kuninkaan airut on julistanut, että ritari saa paitsi Elsan, myös valtakulman ja kruunun, ja kutsuu häntä brabantilaisten pariin. Lohengrin tunnustelee mattoa jaloillaan ja alkaa kävellä sen reunaa hitaasti, kädet levällään tasapainoillen kuin lapsuuden leikissä, omassa maailmassaan, huomaamatta kansan ylistyslaulua. Hän havahtuu pian ja lähestyy ihmisiä ihmetellen, kuin haluten kysyä "Minuako tarkoitatte?".

Takit. Toisen näytöksen 3. kohtauksessa (mattokohtauksen jälkeen) brabantilaiset osoittavat kunnioitusta ja arvostusta pelastajaritarilleen levittäen takkinsa maahan hänen kävellä pitkin. Epäröiden Lohengrin ensin takeilla astelee, sitten yhä rohkaistuneemmin, lopulta jo pää pystyssä, ylpeänä, silti ihmeissään. Hyvin hauras on ritarin usko itseensä, hän säikähtää jälleen tolaltaan pelkästään kuninkaan airueen häntä kätellessä. Lohengrin ei kestä kosketusta, pelästyy, kavahtaa ja juoksee pakoon. Hän vaikuttaa kuitenkin saavan arvostuksesta voimaa ja tottuu vähitellen ihmisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin. Näytöksen lopun hääkohtauksessa hän on jo huomattavasti luottavaisempi ja varmempi, tukee ja suojelee Elsaa Ortrudin ja Telramundin hyökkäyksiltä.

Lähde: http://www.ahashare.com/

Ortrudin ja Elsan identtiset puvut. Visuaalisesti hieno yksityiskohta. Kretongit ovat sitäpaitsi hyvin kauniit. Väriasetelma on tietysti symbolinen, paha vs. hyvä / puhdas. Herättää mielikuvia myös joutsenesta. Joutsenlammestakin. Mutta se on jo toinen tarina.

Esityksen visuaalinen ilme oli mielestäni muutenkin hyvin onnistunut. Erityisen paljon pidin taustan kerroksittaisesta lavasteesta, joka palveli tarpeen mukaan milloin talon julkisivuna, milloin sisäpihaa ympäröivinä seininä. Se tarjosi myös hyvät puitteet kuorolle (joka tosin ajoittain, ehkä välimatkasta johtuen -lava on suuri!- oli hieman epätahtinen) ja loi hienoa syvyysvaikutelmaa kuviin. Kauneimmillaan taustan parvekkeet loistivat upeassa valaistuksessa 3. näytöksen alussa, kun Elsa ja Lohengrin kirmaavat vapauteen hääseremonian jälkeen tutun häämarssimelodian ("Treuligt geführt ziehet dahin..") soidessa.

Lähde: http://www.teatroallascala.org/

Lohengrinissä ja Elsassa on hyvin paljon samankaltaisuutta, molemmat ovat tahoillaan kuin häirittyjä. Ulkoiset paineet ja odotukset, velvollisuudet ja tehtävät ikäänkuin estävät heitä todentamasta omaa todellista itseään. Lohengrin ainakin tahtoisi selkeästi päästä jo sankariroolistaan ja elää kuin tavallinen ihminen (cf. Kaufmannin haastattelu edellisessä kirjoituksessa). Ehkäpä Elsankin psykosomaattinen oireilu on paitsi reagoimista epäilemättä vaikeaan ja painostavaan tilanteeseen (orpo, yksinäinen perijätär vallanhimoisten 'ystävien' armoilla), myös kapinaa kasvatettuun rooliin astumista vastaan. He tunnistavat toisissaan yhteyden, tuttuuden välittömästi, ja tuntuvat hakevan kuin vaistomaisesti turvaa toisistaan. Molemmat vaikuttavat myös olevan vahvimmillaan ja vapautuneimmillaan toistensa läheisyydessä. Selkeimmin vapautuneisuus tulee esille häiden jälkeen, kun he saavat vihdoinkin olla kahden. He hymyilevät, hassuttelevat, leikittelevät - melkein kuin pienet lapset – tutustuvat toisiinsa ilman roolien painolastia. Mutta epäilyksen siemen on jo kylvetty ja Kysymys roikkuu ilmassa..

Mikä sitten on tuo Kysymys ja miksi niin tärkeä? Oikeastaan on aika hassua, että niinkin oleelliset ja ihan tavalliset seikat kuin kumppanin nimi ja sukutausta saavat muutoin monilta osin jopa suhteellisen realistisessa tarinassa (tai ainakin realismiin pyrkivässä tulkinnassa) niin suuren painoarvon ja miltei mystisen merkityksen. Kenties Kysymys tulisikin ymmärtää laajemmin, symbolisesti voisi kai olla kyse luottamuksen pettämisestä. Siitä sitten tietysti voi keskustella saattaako luottamusta vaatia sokeasti, vai edellyttäisikö se ensin luottamuksen osoitusta..