"O ma Carmen!"

Scroll down for English..

Ensimmäinen oopperani! Zürichin oopperan produktio Bizétin Carmenista vuodelta 2008. Nimiroolissa Vesselina Kasarova, Don Joséna äskettäinen tenori-ihastukseni Jonas Kaufmann.

Tarina on pääosin ennalta tuttu, samoin suuri osa musiikista. Havaitsen kylläkin mielikuvani pian pintapuolisiksi, osin stereotyyppisiksikin.

En nimittäin osannut lainkaan varautua koko siihen hurmaavaan musiikilliseen ilotulitukseen, jonka kohtasin. Bizét luo sävelillään runsaan, värikkään, kaikkia aisteja stimuloivan kudelman, hyvin elämänmakuisen ja todellisen tuntuisen. Sävelmät ovat tarttuvia, kansanomaisia, osin kansanmusiikkimaisiakin. Eikä meno ole lainkaan niin synkkää kuin voisi tarinan traagisesta peruskuviosta olettaa, vaan jopa hauskaa! Paikoitellen ainakin. Päähenkilöitä tukevat useat herkulliset sivuhahmot, kuten esim. Carmenin ystävättäret Frasquita ja Mercédès, sekä hupaisat herrat Remendado ja Dancaïro salakuljettajien leiristä. Heidän ja Carmenin leikkisää 2. näytöksen kvintettoa siitä, kuinka diilit sujuvat paremmin jos mukana on naiskauneutta, on ilo kuunnella. (Huom! Linkki vie Sir Simon Rattlen uuden Carmen cd:n versioon em. kvintetosta.)

 

Kasarovan Carmen on ennemminkin moderni, voimakastahtoinen aikuinen nainen kuin helmoja heilautteleva paljasjalkainen mustalaistyttö. Melkoisen juonitteleva ja manipuloiva itse asiassa! Lisää eroottista säteilyä jäin hieman kaipaamaan. Ilman kunnon kipinää Don Josén head over heels rakastuminen ei tunnu oikein uskottavalta. Laulullisesti olin Kasarovan tulkinnasta myöskin hieman kahta mieltä, välillä tuntui että äänen sävyt istuivat rooliin kuin nenä päähän ja toisaalla taas rutistelin kulmiani ja kiemurtelin epämukavuudesta. Kaunis ääni hänellä toki on. Juuri sellainen tummasävyinen (mezzosopraano, ääniala sopraanon ja alton väliltä, kuten myöhemmin opin), josta tapaan pitää. Osuvimmillaan tässä roolissa oikein nautittava.

Oopperan olisi oikeastaan voinut nimetä Don Josén mukaan. Hänhän tarinassa suurimman muutoksen käy läpi. Toki Carmen on kaiken liikkeelle paneva voima, katalyytti, mutta samanlaisena pysyessään ehkä hieman tylsä. Don José on mielenkiintoisempi, jännittävämpi. Matka ensimmäisen näytöksen kiltistä, kuuliaisesta mammanpojasta 3. näytöksen murhamieheen on melkoinen. Uskottavasti Kaufmann Josénsa piirtää. Äänensä on loistava, soljuu ja pauhaa vaivattomasti tarpeen mukaan. Aikaisemmat arveluni siitä, että näyttämöilmaisuakin löytyisi, osuvat ilahduttavasti oikeaan. Hän on oikeasti hyvä, todella hyvä! Reagoi ja liikkuu luontevasti roolissa, tuntuu sisäistäneen hahmonsa ilmeitä ja eleitä myöten ja, mikä tärkeintä, vaikuttaa tunteissaan aidolta. Noista aineksista on todelliset tulkitsijat, näyttämöiden oikeat tähdet tehty. Heitä yleisö rakastaa. Syystä. Aitoihin, uskottaviin hahmoihin on helppo samaistua.

Eräs suosikkikohtauksistani: 1. näytöksen duetto, jossa José on niin naiivi, estynyt ja ajattelee vain äitiänsä kotikylässä, että missaa täydellisesti Micaëlan lähentely-yritykset. Taaksepäin suitut hiukset, dorkat pokat, järjestelmällisen pikkutarkat toimet, kehonkieli, säikyt liikkeet, ilmeet.. kaikki tukee mielikuvaa tiukasta, tarkoin itseään kontrolloivasta tyypistä. Taidolla luotu ja ilmennetty rooli, jos mikä! Erittäin älykästä ja ihailtavaa. Varsinkin kun myöhemmin luin Kaufmannin haastattelusta, että Mériméen alkuperäistarinassa José on jo tappanut aikaisemmin. Hän on lähtenyt kotikylästään ja pestautunut armeijaan ikään kuin viimeisenä oljenkortenaan. Tätä taustaa vasten Josén tarkkuuden ymmärtää hyvin ja itse asiassa myöhemmän lankeamisenkin. 

Kaufmannin tulkintaa seuratessani tajuan kuinka juuri siinä ja sillä hetkellä iloisesti rikki räsähtelevät väärät mielikuvani oopperasta ovat luultavimmin suurimpina syypäinä pitäneet minut loitolla tämän taidemuodon parista. En pidä korkeista, kovista, riipivistä äänistä. Enkä lavapönötyksestä. Siis siitä, että lavalla vain seistään ja lauletaan tumput suorina, ikään kuin roolista irrallaan, ja vielä pahimmassa tapauksessa astellaan etunäyttämölle aariaa varten. En ole koskaan (vielä!) oopperassa käynyt, enkä ennen tätä kokonaista oopperaesitystä kuullut, mutta jostain minun on täytynyt nuo mielikuvat ja ikävät kokemukset imeä. Viestimistä kenties. Oli miten oli, olen onnellinen ja tyytyväinen, että rikkoutuvat. Joutavatkin jo. Tästähän aukeaa aivan uusi kokemusten maailma!

- - -

Don José & Carmen
Source: http://www.jkaufmann.info/

My first operatic experience! Opera Zurich production of Bizet's Carmen from 2008. Vesselina Kasarova in the title role, and as Don José my recent tenor infatuation, Jonas Kaufmann.

The story is largely familiar, so is most of the music. Soon I, however, realize my opinions superficial and in places stereotypical.

I wasn't prepared for the charming musical fireworks I met. Bizet weaves a rich, colourful, sense-stimulating texture with his tunes, very much alive and true. The tunes are catchy, popular, even folk music-like. And not at all as gloomy as might be expected of the tragic storyline! It's even fun, at times! There are many delicious supporting characters, like Frasquita and Mercédès, Carmen's female friends, or Remendado and Dancaïro, the merry gents from the gypsy camp. Their and Carmen's Act 2 playful quintet (of how the deals work out better when there is female beauty involved) is a joy to listen to :) (Note! The link takes you to the new CD of Sir Simon Rattle and the Berliner Philharmoniker)

Ms. Kasarova's Carmen is more a strong-willed modern woman than a skirt-swinging barefoot gypsy girl. A rather scheming and manipulating one, in fact! A certain erotic aura I missed in her Carmen. Don José's falling head over heels for her just isn't plausible without proper sparks. Her singing left me also with two minds.. Sometimes her tone of voice seemed just perfect for the role, other times I squirmed with discomfort. She does have a beautiful voice, no question about that. Just the type of dusky and dark in colour (a mezzo soprano, ranging between soprano and contralto, as I subsequently learned) which I tend to like. And at her best, she makes a highly enjoyable Carmen.

The opera could just as well be called "Don José". He is the one that undergoes the biggest change in the story. Sure, Carmen is the driving force behind it all, the catalyst, but in her fixed constancy she's a bit bland. Don José is more interesting a character, more exciting. The transformation from the Act 1 mild and meek milksop to the Act 3 cutthroat is quite something! Mr. Kaufmann does a very convincing job in depicting him. His voice is awesome, flows with perfect ease, whispers and thunders where need be. My earlier guesses that he might also possess dramatic skills proved gratifyingly true. He is seriously good, very good! Reacts and moves effortlessly on stage in character. Seems to have internalized the role perfectly, down to the tiniest detail, and most important, seems honest and true. Those are the makings of a true performer, the veritable stars of stage. The audience loves them. With good reason. It's easy to identify with such authenticity and plausibility.

One of my favourite scenes: Act 1 duet with Don José and Michaëla, his girl from the home village. José is so naive and inhibited, and lost in the thoughts of his mother back home, that he completely misses Michaëla's passes, puckered up lips and all ;) Hair sleeked back, corny specs, meticulous moves, body language, gestures, expressions.. all adding up to a picture of someone in close control of himself. A highly skilled and finely embodied characterization. Most intelligent and admirable. Especially in light of the fact, as I read in one of the interviews of Mr. Kaufmann, that in Mérrimée's original story José has already killed someone earlier in his life. He has left his home village and enlisted in the army as a last straw, to stay in the straight and narrow. To this background José's self-control is understandable, as is his later fall.

Following Kaufmann's performance I realize that my misconceptions, happily breaking down right there and then, have quite probably been the main reasons for keeping me at arms length of this form of art. I don't like loud, shrill voices. Nor do I like ceremonious pompous standing onstage while singing, especially walking front stage center for an aria. I've never yet been at an opera performance, and never before heard a complete piece, but somehow, somewhere I must have got the food for those misconceptions. Media perhaps. Be it as it may, I'm happy that they are breaking. Good riddance! This is opening up a whole new world of great experiences for me!